maanantai 19. lokakuuta 2015
Uudistettu lastenhuone
Kahden viikon projekti nyt takana. Tarkoitus oli vasta lähempänä kesää laittaa huone uuteen uskoon, mutta en malttanut odottaa! Jännitin että huoneesta tulee liian ahdas, mutta leikkitilaa jäikin todella hyvin jäljelle. Tobias siis sai parvisängyn, eilen häntä jännitti mennä nukkumaan niin ylös, mutta aamulla ei enään jännittänyt. Vanessa on onneissaan ihanasta prinsessa sängystään. Pientä tavaraa vielä on tulossa ja sohvalle uudet tyynyt kunhan mieleiset löytyvät. Sänkyjen suhteen kävi todella hyvä tuuri kun löytyi niin halvalla. Parvi oli ilmainen kun pikkusiskoni siitä halusi eroon. Sohvan tein vanhoista lavoista. Lopputulokseen olen tosi tyytyväinen. Tälläkin hetkellä kirjoitan tätä lastenhuoneen sohvalle, oon niin fiiliksissä! Nyt vaan mietin että mitäköhän mä seuraavaksi rupean tekemään!?
-Mariella-
torstai 15. lokakuuta 2015
Millon teille tulee vauva?
Jos mä jotain kysymystä vihaan niin juuri tätä kyseistä! En tiedä miksi monet olettaa edes että meille tulisi kolmas lapsi. Olen tosin haaveillut isosta perheestä, mutta meillä on nelisteen hyvä olla. Muutenkaan en ymmärrä kuka edes kuvittelee että tässä tilanteessa tehtäisiin vauva. Yksi lapsi on syntynyt pikkukeskosena ja seuraava raskaus olisi suuri riski, jota emme aio ottaa. Toiseksi poikani on keväällä sairastunut itp sairauteen ja tulevasta ei ole mitään tietoa ja on ollut todella rankkaa tämä aika. Joten kuka olettaa että tämmöiseen tilanteeseen tulisi vauva! Ehkä ärsyttävintä on kun pitää puolustella ihmisille päätöstä miksi meille ei tule vauvaa.
Toinen kysymys mitä vihaan on: Onko jo vauvakuumetta? Kuulin tämän kysymyksen muutamaan otteeseen Tobiaksen syntymäpäivillä kun ystäväni muutaman viikon ikäinen vauva oli mukana. Välillä tulee pientä vauvakuumetta, mutta mä aika kylmästi sivuutan ne tunteet. Aivan turhaa potea kuumetta kun tietää ettei se tule tapahtumaan.
Me ollaan nyt niin onnellisia näistä kahdesta murusta ja kahdessa riittää meille tarpeeksi puuhaa. Ja ei, meille ei tule enään vauvaa :)
lauantai 10. lokakuuta 2015
Sekasorto!
Lastenhuone piti laittaa uusiksi vasta lähempänä kesää, mutta en malttanut odottaa. Huomaan että mulla on ollut taas ihan älyttömästi stressiä, suurin osa Tobiaksen terveyden takia, kun paljon stressaan pitää olla jotain puuhaa millä saa ajatukset hetkeksi muualle.
Huomenna pitäisi aloittaa maalaushommat, tuunaan lapsille pienen sohvan huoneeseen. Paljon on vielä tekemistä, mutta tarkkaa suunitelmaa ei vielä ole ennenkuin saadaan parvi paikoilleen ja nään jääkö huoneeseen ollenkaan tilaa.
Ehkä reilu viikon päästä pääsen laittamaan kuvia uudistetusta lastenhuoneesta :)
-Mariella-
tiistai 6. lokakuuta 2015
Uusi eteinen.
Meillä on tosi pieni ja epäkäytännöllinen eteinen. Monta järjestystä ollaan kokeiltu. Ennen meillä ei ollut kenkäkaappeja ja kaksi laatikkoa toimi penkkinä. Viikonloppuna saatiin idea kenkäkaapeista kun rupesi kyllästyttämään ainainen kenkävuori lattialla. Tuli tosi siistin näköistä kun ei ole kenkiä lattialla pyörimässä. Katsotaan tarvitaanko penkkiä, mutta muutama päivä ollaan ainakin toistaiseksi pärjätty ilman!
-Mariella-
sunnuntai 4. lokakuuta 2015
Meidän sunnuntai
Ajattelin tänään kirjoittaa meidän päivästä. Tänään meillä kaikilla oli vapaapäivä ja päivämme meni näin:
Klo 7
Heräsin itse tähän aikaan, nousin ylös, keitin kahvit ja menin sohvalle köllöttämään ja katsomaan telkkaria. Puolen tunnin päästä lapset heräsivät ja lastenohjelmat alkoivat. Ohjelmat ei tällä kertaa kiinnostaneet vaan Vanessa rupesi värittämään ja Tobias rakentamaan uutta legoaan.
Klo 8.45
Oli aamupalan aika, puuroa. Näistä aamuista kun saa syödä perheen kanssa aamupalan ei voi nauttia tarpeeksi. Arkisin menen töihin niin aikaisin että muut vielä nukkuu. Se onkin syy miksi nautin näistä niin paljon!
Aamupalan jälkeen menin suihkuun ja M olikin sillä välin koonnut kenkäkaapin joka toissa päivänä ostettiin.
Klo 10.15
Lähtö kirppiksellä varaamaan pöytä sekä tekemään kierros. Tätä ennen M teki vielä pika imuroinnin ja saatiinkiin idea eteiseen ja pitäisi samalla reissulla käydä Ikean kautta halemassa toinen kenkäkaappi Ikeassa kaikilla olikin jo nälkä joten syötiin hodarit.
Klo 12.30
Oltiin takaisin kotona. Lapset leikkivät omassa huoneessa, M rupesi kokoamaan kenkäkaappia ja minä tein ruokaa. Ruokaa tehdessä tyhjensin ja täytin astianpesukoneen sekä tehtiin Tobiaksen kanssa pullataikina kohoamaan.
Klo 13.30
Päästiin syömään: perunoita, jauhelihakastiketta ja salaattia. Ruoan jälkeen mentiin M kanssa sohvalle juomaan kahvit, makoilemaan ja katsomaan leffaa, joka jäi eilen kesken ja lapset saivat katsoa netflixiä.
Klo 15
Laitoin pyykit kuivumaan ja ruvettiin leipomaan korvapuustipäivän kunniaksi korvapuusteja. Ja niitä pitää tietenkin syödä kylmän maidon kanssa! Mä toimin siivoojaana ja M leipoi lasten kanssa. Mulla tietenkin on vatsa kipeänä kun piti taas vaihteeksi syödä taikinaa, oppiikohan sitä koskaan!?
Klo 16.30
Tarkoitus oli lähteä puistoon, mutta Tobiaksella on ollut pitkään jo kenkäongelma. Se on jotenki ylitarkka ja jokaisessa kengässä on joku vikana ettei niillä pysty kävelemään, päätettiin lähteä Itikseen etsimään kenkiä ja uudet löydettiin. Puistossa oltiin klo 17.45.
Klo 19
Oltiin takaisin kotona ja ruvettiin iltahommiin. Huomiset reput pakattiin, vaatteet valittiin, syötiin iltapala, hammaspesu ja iltasatu luettiin. Iltapalaksi lapsilla oli kauan odotetut frozen murot! Tobias ei näistä niin välittänyt, mutta Vanessasta on nyt tullut todellinen minifani.
Klo 19.45
Lapset ovat nukkumassa. M lähti lenkille ja mä vielä vähän puuhailen, laitan huomiset tavarat ja eväät valmiiksi. Pian mäki menen sänkyyn peiton alle netflixiä katsoen!
Tämmöinen on meidän perus vapaapäivä kun ei ole mitään sovittua ohjelmaa tiedossa, tää on aika harvinaista ja sen takia nautin näistä niin älyttömästi!
keskiviikko 30. syyskuuta 2015
Suosikki välipala
Meidän lasten suosikki välipala on ehdottomasti itse tehdyt pinaattiletut!
Nämä on kyllä super hyviä ja niin helppo tehdä! Kerralla kun tekee isomman satsin niin riittää pariksi päiväksi!
• 5dl maitoa
• 2,5dl jauhoja
• 2 munaa
• 2tl sokeria
• 2tl suolaa ja pippuri
• 2rkl öljyä
• Pinaattia oman maun mukaan
Tein myös tänään loppuviikoksi töihin evääksi kasvissosekeittoa!
On kiva kun ei tarvitse töiden jälkeen tehdä ruokaa kun on kaikki valmiina ja voi tehdä tällä ajalla jotain ihan muuta :)
-Mariella-
sunnuntai 27. syyskuuta 2015
Pikkukeskonen
Oli tavallinen päivä töissä. Koko päivän oli vatsa ollut kipeä, mutta raskaus oli ollut haasteellisempi alusta alkaen verrattuna edelliseen. Muutaman tunnin päästä istun lattialla ja itken kun kivut ovat niin kovat, odotan miestä viemään minua päivystykseen.
Nämä kuukaudet olivat niin rankkoja, en toivo niitä kenellekään. Tämän takia meille ei tule enään lapsia, on riski että seuraava syntyy ennenaikaisesti ja meistä ei kumpikaan sitä kestäisi.
Päivystyksessä odotan monta tuntia, mies ja Tobias olivat jo lähteneet kotiin. Pian pääsin lääkärille, hän tutkii minut, ei sano mitään vaan lähtee pois. Takaisin tullessaan sanoo että olen auennut jo 1cm, ambulanssi on tulossa ja lähden naistenklinikalle, raskausviikkoja on vasta 23.
Naistenklinikalla jouduin vuodelepoon, en saanut nousta edes istumaan. Tästä ajasta en juurikaan muista tai en halua muistaa miten muutama lääkäri minua kohteli eli tästä en puhu enempään.
Raskainta oli makaa paikallaan ja kun en nähnyt joka päivä Tobiasta, reilu vuoden ikäinen ei osannut puhelimessakaan puhua.
Lääkärit miettivät mitä tekisivät kun syytä tulehdusarvojen nousuun ei löytynyt. Lopulta minulta meni lapsivedet ja synnytys alkoi. Pienen pieni Vanessa syntyi rv 26+2 painoi 1100g ja pitkä oli 36cm.
Näin Vanessan vasta monen tunnin päästä, hän oli lastenklinikalla teho-osastolla. Muistan sen hetken kun istuin pyörätuolissa keskoskaapin vieressä ja ympärillä oli monta hoitajaa ja lääkäriä, en muista sanaakaan mitä he puhuivat, muistan vain miettineeni että tämä ei voi olla todellista. Pientä vauvaa ei meinannut erottaa kaikkien johtojen seasta.
Kuukauden hän oli teho-osastolla, jonka jälkeen oltiin kaksi kuukautta kätilöopiston sairaalassa. Tämä kolme kuukautta meni aika sumuisesti. Heräsin aamulla, soitin ensimmäisenä sairaalaan (usein myös öisinkin soitin), vein Tobiaksen hoitoon, menin sairaalaan, hain Tobiaksen hoidosta, kotona oltiin illalla ja sama rutiini joka päivä. Välillä mentiin vielä iltaisinkin sairaalaan. Syyllisyyden tunne oli kauhea, tuntui että laiminlöin jatkuvasti toista lasta.
Erään päivän muistan täydellisesti. Sinä aamuna en soittanut sairaalaan, mies oli tulossa kanssani sairaalaan. Kun oltiin hississä purskahdin itkuun, mies ihmetteli mikä on ja sanoin että nyt Vanessalla ei ole kaikki hyvin. Kun mentiin huoneeseen huomasin huolestuneen näköisen hoitajan sekä Vanessa oli joutunut takaisin hengityskoneeseen, josta oltiin päästy jo monta päivää aikaisemmin pois. Lääkäri kertoi että tila on huonontunut ja sydänleikkaus olisi edessä. Seuraavana päivänä oli hätäkaste ja sitten leikkaus, kaikki meni onneksi hyvin!
Tässä ajassa tapahtui niin paljon, että en pysty kaikkea kirjoittamaan, mutta päällimäinen fiilis on kiitollisuus kaikesta hyvästä hoidosta mitä saimme.
Tässä ajassa tapahtui niin paljon, että en pysty kaikkea kirjoittamaan, mutta päällimäinen fiilis on kiitollisuus kaikesta hyvästä hoidosta mitä saimme.
Nämä kuukaudet olivat niin rankkoja, en toivo niitä kenellekään. Tämän takia meille ei tule enään lapsia, on riski että seuraava syntyy ennenaikaisesti ja meistä ei kumpikaan sitä kestäisi.
Tämän myötä meidän elämän asenne muuttui täysin, Vanessan kanssa mikään ei ole ollut itsestäänselvyys, hän on kehittynyt aina omaan tahtiin. Keskosuutta ei juurikaan huomaa, laihahan tuo tyttö on vaikka kuinka syö!
Keskosuudesta ei ole jäänyt muuta kuin astma, joka tuntuu todella pieneltä verrattuna kaikkeen mitä hän on kokenut.
Välillä katotaan kaikkea mitä hän sai sairaala-aikana muistoja kotiin ja keskustellaan kuinka onnekkaita olemme että hän on nyt tässä.
Tämä tyttö on niin sisukas pieni taistelija, mikään ei ole hänen esteenä :)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)





















