Stressaantunut.

Harvoin jaksan stressata mistään, välillä jostain pikkujutuista, mutta en niitä pitkään mieti. Eniten stressaan lapsistani, varsinkin jos kyse on heidän terveydestä.

Välillä tuntuu että joudutaan ravaamaan Lastenklinikalla liiankin usein, hoitajatkin siellä ovat jo tuttuja. Reilussa kuukaudessa lapsilla on yhteensä 4 eri aikaa siellä, huh!

Eilistä päivää olin stressannut  muutaman viikon, lähinnä sitä stressasin kun Tobiasta jännitti niin paljon ja sitä sai tsempata. Hänet eilen nukutettiin ja otettiin luuydinnäyte. Kaikki meni hyvin ja sain olla niin ylpeä hänestä kuinka reipas olikaan! Nyt pitäisi kolme viikkoa odottaa tuloksia, päätin jo heti etten jaksa nyt etukäteen mitään murehtia, koitan unohtaa koko asian ja mietin sitä sitten kun kuulen mikä siellä on vikana ja miten tästä eteenpäin. Muutama päivä lepäillään kotona, vielä on selkä Tobiaksella kipeä ja yöllä ei meinannut löytyä hyvää asentoa nukkua.

Asiasta toiseen.. Olen niin onnellinen kun treenimotivaatio on niin löydetty!!! Tuntuu että energiaa olisi vaikka muille jakaa ja itsellä on ihan äärettömän hyvä fiilis. Vaikka välillä on rankkaa, mutta jos mieli ja keho voi hyvin, selviää paremmin näistä  iskuista!

-Mariella-

2016!

Luin Facebookista tekstiä jonka olin kirjoittanut vuosi sitten, josta viimeinen lause meni näin "Eniten toivon että perheeni ja läheiseni pysyisivät terveinä"

Näin ei tapahtunut vaan jouduin kohtaamaan yhden suurimmista peloistani, huhtikuussa tulee vuosi kun Tobiaksen ITP-sairaus todettiin, jos huhtikuuhun mennessä asiat eivät ole menneet parempaan suuntaan, siirrymme hematologin vastaanotolle ja katsotaan miten sen jälkeen edetään. Tämän kanssa ollaan jo opittu elämään, mutta usein tuntuu vieläkin niin epäreilulta Tobiasta kohtaan. Tobias on henkisesti tätä myötä kasvanut, on kokenut niin monta vastoinkäymistä ettei enään välttämättä niin kaikista masennu. Tältä osin viime vuosi oli aika rankka.

Sairastelua lasten kanssa on viime vuonna ollut yllättävän vähän. Jouluna Vanessalle tuli silmätulehdus, sitten flunssa ja nyt hän on jo viidettä päivää melkein 40 asteen kuumeessa. Hänestä olen usein huolissaan jos on monta päivää kovassa kuumeessa, Vanessa on sen verran laiha ja keuhkot menee tukkion helposti keskosiudesta johtuen. Öisin saa monta kertaa käydä katsomassa hengittääkö koko lapsi. Otselleni tuli myös aivan kamala flunssa ja kuume, mutta onneksi alan jo olemaan parempi.

Meidän uudenvuoden vietto meni hyvin rauhallisessa ja rennossa menossa. Mieheni veli ja hänen tyttöystävänsä tulivat meille syömään, juotiin muutama lasi viiniä ja käytiin ampumassa raketteja.

Mä en yleensä koskaan tee uudenvuoden lupauksia, tänä vuonna tein poikkeuksen ja päätin että lupaukseni olisi opetella uusi taito, joka olisi: VILLASUKKIEN KUTOMINEN !!!

Pukki oli nähtävästi salakuunnelut puheitani, koska yhden joululahjan sisällä oli: koukut, lankaa ja villasukkien ohjeet, mahtavaa! Monen päivän sairastelun tulos on että Vanessalle sain jo villasukat tehtyä ja Tobiaksenkin ovat jo kovaa vauhtia tulossa!

Neulominen on kyllä niin mahtavaa, jäin ihan koukkuun. Olen kyllä itsestäni ylpeä, ensimmäisten villasukkien suhteen ei ollut minkäänlaisia odotuksia ja olin aivan ihmeissäni kun ne todellakin näyttävät villasukilta ja onhan se mahtava fiilis kun lasten jaloissa on juuri minun kutomat sukat! Meidän perheessä ei ole siis ketään joka kutoisi niin saankin koko porukalke ruveta neulomaan.

Vuodelta 2016 minulla ei ole juuri mitään suuria odotuksia. Toivon että olemme yhtä onnellisia kuin ennenkin ja pidämme hauskaa. Toivon että syksyllä Tobiaksen kouluvuosi ja Vanessan eskari alkavat hyvin. Vuosi alkoi juuri niin kuin toivoinkin eli näiden kolmen mahtavan tyypin kanssa!

-Mariella-

Pieni surullinen poika

Rakas pieni poikani Tobias, täyttää pian 6 vuotta ja aloittaa ensi kuussa eskarin.

Meille on vielä arvoitus pääsekö hän päiväkotiin eskariin vai järjestetäänkö se kotona...

Tobias sairastaa ITP-sairautta eli hänellä on  verihiutaleita todella niukasti.

Käymme labroissa kahden viikon välein ja toivomme että arvot nousisivat. 

Itseäni harmittaa olla kieltämässä häntä koko ajan, välillä tuntuu mahdottomalta olla puistossa kun ne kielletyt kiipeilytelineet kiinnostavat eniten.

Tämä ei ole onneksi mikään kuoleman vakava sairaus, mutta rajoittaa meidän elämää.

Tobias on nauravainen, kiltti, iloinen poika, näin lukee lähes joka sivulla neuvolakortissa..ja niin hän on aina ollutkin.

Tällä hetkellä kuvailisin että hän on herkkä, kiukutteleva ja surullinen.

Tämä alkoi kun Tobias joutui jäämään pois päiväkodista, loma meni hyvin, mutta mitä lähemmäs loman loppu tuli sitä surullisempi hän oli.

Kysyin että "harmittaako sinua joku?"

Tobias purskahti itkuun ja sanoi "mua harmittaa kun Vanessa menee maanantaina päiväkotiin ja mä en pääse"

Sen jälkeen itkin myös minä. Silmät vetistyvät myös tätä kirjoittaessa.

Kysyn usein: Miksi juuri minun poika?!

Olen vierestä katsonut kun minulle todella tärkeä ihminen taistelee masennuksen kanssa, en toivo sitä kenellekään, en varsinkaan pienelle pojalleni.

Olen yrittänyt kaikkeni mieheni kanssa, mutta mikään ei auta. Tunnen olevani huono äiti kun joudun ottamaan puhelimen käteen ja pyytämään ulkopuolelta apua.

Kaikista eniten toivon että tämä sairaus menisi pian ohi ja saisin takaisin sen vanhan Tobiaksen. Kukaan ei halua olla surullinen koko ajan!

-Mariella-

Blogin takana

Ajattelin kirjoittaa nyt hieman tarkemmin perheestäni sekä elämäntilanteestani.

Olen siis Mariella, kahden upean lapsen äiti. Olen tehnyt myyjän töitä samassa yrityksessä nyt 7 vuotta, valmistuin joulukuussa merkonomiksi. Tykkään valokuvaamisesta, vaatteista, sisustamisesta sekä liikunnasta. Käyn säännöllisesti salilla. Mieheni herra M, on minun tukipilari, olemme olleet yhdessä pian 8 vuotta :) Perheen perustaminen on ollut yksi unelmani ja olen onnekas että se on toteutunut. 

Esikoiseni Tobias, täyttää syksyllä 6v ja menee jo eskariin!!! Hän on vauvasta asti ollut "liian helppo"  kaikki on mennyt aina hyvin ja on maailman kiltein ja iloisin poika. Hän tykkää rakentaa legoja,  askarrella, musiikista ja urheilusta. 

Huhtikuussa hänellä todettiin ITP-sairaus, joka lyhkäsesti selitettynä tarkoittaa että hänellä on todella vähän verihiutaleita. Hän ei voi näin alhaisilla veriarvoilla olla päiväkodissa, hänelle tulee todella herkästi mustelmia (eli mustelmia on koko ajan todella paljon.) Yleisesti ottaen pitää ottaa todella rauhallisesti, Tobias odotti kovasti syksyllä alkavaa sählyä, mutta tällä hetkellä ei ole sinne pääsemässä. Nämä elämänmuutokset ovat olleet tälle pienelle pojalle kovia ja onkin reagoinut aika voimakkaasti. Nyt on tilanne helpottanut kun kaikki ollaan kesälomalla ja yhdessä, mutta pian on paluu arkeen, eikä tietoa koska pääsisi takaisin päiväkotiin. 

Tobias tykkää harrastaa kaikkea mahdollista ja on todella reipas :)

Vanessa on pieni ja pippurinen 4v ilopilleri. Vanessan alkutaival oli aivan toisenlainen kuin Tobiaksella. Vanessa syntyi pikkukeskona rv 26+2 ja painoa oli 1100g. Yhteensä kolme kuukautta hän oli sairaalassa, lähellä oli kuolemaa, mutta tämä pieni tyttö jaksoi onneksi taistella! 

Vanessa on aina kehittynyt kaikessa omaan tahtiinsa, nykyään keskosuutta ei juuri huomaan muutakun pienuudessaan :) Vanessa ei jaksa olla kuin pienen hetken paikoillaan ja sitten taas mentiin. Hän saattaa alussa olla hieman ujo, mutta kun vauhtiin pääsee, ei loppua näy puhumiselle. Hän ei peittele tunteitaan, jos naurattaa niin nauretaan ja jos kiukuttaa niin silloin myös kiukutellaan :D 

Meillä on myös vuoden ikäinen kissa Mosse. Mosse on lasten sylikissa, hän aamuisin odottaa oven takana, että lapset heräävät ja lastenohjelmien ajan hän on lasten sylissä paijattavana.

Yhdessä perheenä olemme kokeneet kaikennäköistä, mutta kaikesta ollaan selvitty entistä vahvempina. Olemme aktiivinen perhe, joka tykkää yhdessä tehdä kaikkea, emme juuri pysy paikoillaan vaan aina menossa. Kaikilla meillä on myös omaa aikaa, jota vietämme itse kukin omalla tavallaan. Tällä hetkellä 90% mitä lasten suusta tulee liittyy mm pissaan ja kakkaan. Tämä on ihan uskomaton vaihe kun nämä jutut jaksaa naurattaa niitä päivästä toiseen :D 

Päätin ruveta kirjoittamaan blogia itseni takia lähinnä, minulla on aivan älyttömän huono muisti niin täältä voi sitten vuosien päästä lukea omia muistoja :) sekä kivahan se on jos joku muukin tykästyy tai samaistuu meidän tarinaan :)

-Mariella-