keskiviikko 10. helmikuuta 2016

Poika joka pelkää.

Noin kahden kuukauden ajan Tobias on herännyt öisin ja saattanut valvoa muutaman tunnin. Milloin pelotti, oli vessahätä tai oli muuten vaan koko ajan jotain asiaa. Välillä hän saattaa olla todella itkuinen koko illan, häntä kuulemma pelottaa, mutta mikä?
Ollaan laitettu hurjemmat ohjelmat boikottiin, mutta ne ei kuulemma pelota. Muutaman kerran olen saanut vastaukseksi että häntä pelottaa että me vanhemmat kuolemme, kamalaa että näin pieni miettii näin hurjia juttuja..
Loma meni hyvin, ei pelottanut tai itkettänyt. Ekana päivänä hän itkeskeli koko illan kotona, tätä on harvoin päiväkodissa, joskus saattaa olla siellä hieman itkuisempi.
Miksi häntä tuntuu pelottavan vain kotona? Kodin pitäisi olla se turvallinen paikka, jossa ei ole hätää.
Ollaan puhuttu ja puhuttu tästä asiasta ja alan olemaan jo aika neuvoton. Yöt ovat onneksi jo paljon parempia, ei enään heräillä tai valvota. Kai tämäkin menee ohi vai meneekö?
Jos Tobiaksen olo ei pian helpota, on pakko turvautua ulkopuoliseen apuun. On todella raskasta katsoa omaa lasta jota itkettää koko ajan ja on surullinen ja syytä ei tiedetä..

-Mariella-

2 kommenttia:

  1. Meillä kolmevuotias poika pelkää omaa huonettaan, eikä uskalla mennä sinne aina yksin. Hän myös pelkää siellä olevaa kaappia, jota kutsuu kaappihirviöksi. Meilläkin herää öisin ja saa kauhukohtauksia. Nyt olemme ottaneet hänet makuuhuoneeseemme patjalle nukkumaan siskon sängyn viereen. Se on auttanut onneksi vähän. Tsemppiä teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä ovat vaikeita asioita, meillä myös nyt hiukan helpottunut! Tsempit myös sinne :)

      Poista