maanantai 28. maaliskuuta 2016

Pääsiäinen.

Meidän pääsiäinen meni aika rennoissa tunnelmissa ja nautittiin pitkistä vapaista.
Perjantaina oltiin päivään asti yökkärit päällä kotona ja löhöiltiin. Iltapäivällä menimme isäni luokse syömään sekä käymään tallilla. Joka kerta olen ihmeissäni kun Vanessa on hevosten kanssa kuin vanha tekijä. Huvittavan näköstä kun on niin pieni tyttö ja iso hevonen. Lapset olivat niin iloisia kun pääsivät jälleen ratsastamaan. Itse pelkään hevosia, tallilla olen koko ajan varuillani ja pysyn mielummin hieman kauempana. Tällä kertaa voitin pelkoni ja hyppäsin hevosen, vitsi mikä fiilis, jännitti kyllä älyttömästi, mutta mä tein sen!





Lauantaina mulla olikin työpäivä, mutta pääsin onneksi ajoissa lähtemään. Lähdimmekin siitä suoraan äidilleni yökylään. Avattiin grillikausi, ulkoiltiin ja saunottiin. Leivoin myös kinder juustokakun, joka näyttikin olevan tänä vuonna aikamoinen hitti. Hulppean näköinen ja makuinen kakku!


Sunnuntaina nukuttiin pitkään tehtiin hyvää ruokaa ja ulkoiltiin ihanassa auringon paisteessa. Paluu matkalla kotiin käytiin meidän lähellä kahvila Kampelassa syömässä pannarit. Ja illaksi vuokrattiin vielä leffat.


Maanantaina nukuttiin jälleen pitkään. Aamulla oli heti ihanan virkeä olo, kun ulkona paistoi aurinko kirkkaalta taivaalta. Jännä juttu miten tuo aurinko saakin ihmiset niin hyväntuulisiksi. Lähdettiinkin heti aamiaisen jälkeen kävelylenkille, yllättyin kuinka hyvin lapset jaksoivat kävellä 6km lenkin. Käytiin meidän lempi rannalla, itselläni on juuri kyseisestä paikasta ihanat lapsuudenmuistot. On ihanaa asua samassa paikassa missä on itse viettänyt lapsuuden ja saa jakaa samat muistot omien lapsiensa kanssa.



Toivottavasti kaikilla oli hyvä pääsiäinen!
-Mariella-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti