perjantai 25. joulukuuta 2015

Vuoden paras päivä!

Pitkään odotettu ja hehkutettu joulu olisi nyt ohi. Meidän joulu oli jälleen erittäin onnistunut. Tobias ei malttanut oikein nukkua ja heräsikin aamulla jo klo 5.
Aamulla tonttu oli tuonut lasten joulusukkiin pienet paketit. Aamupalaksi syötiin perinteiset riisipuurot ja käytiin aamusaunassa. Päivällä ulkoiltiin ihanassa aurinkoisessa säässä, jonka jälkeen oli aika käydä ruoan kimppuun. 


Olin yllättynyt kuinka paljon tällä kertaa lapsetkin söivät jouluruokaa ja maistoivat kaikkea uutta. Ruoan jälkeen oli pieni ruokalepo sekä jouluarpojen raaputtaminen. Hetken päästä kuului kauhea huuto kun ikkunasta näkyikin joulupukki.



 Lapset lauloivat niin kauniisti pukille. Pukki jakoi muutamat lahjat ja tontut olivat vieneet ulkovarastoon jo lahjat valmiiksi. Joka vuosi kauhistellaan tätä lahjojen määrää ja taisi siinä se kolme tuntia vierähtää kun niitä availtiin. Lapset saivat aivan ihania lahjoja ja olivat niin innoissaan jokaisesta paketista minkä avasivat. Täytyy myös sanoa että olin itsekin yllättynyt kuinka upeita lahjoja itsekin sain!





Nyt meillä on miniloma ja aiotaan ottaa rennosti, tultiin tänään illalla kotiin ja nämä päivät menee varmaankin leikkiessä ja pelaillessa saaduilla lahjoilla. Huomenna mennään perinteisesti syömään isälleni vielä jouluateria, sen jälkeen maistuukin jo ihan joku muu ruoka! 
Onnistunut joulu siis, perhe yhdessä, syöty hyvin ja jaettu mahtavat lahjat!
Ihanaa loppu joulun aikaa kaikille! :)

-Mariella-

keskiviikko 16. joulukuuta 2015

Joulujuhla!

Eilen meillä oli lasten päiväkodin joulujuhlat ja tämä olikin Tobiaksen viimeinen päiväkodissa ensi vuonna sitten koulussa, kääk!

Mä oon aina tykännyt meidän päiväkodista ja mahtavista hoitajista, tän parempia ei ole missään! Heidän hyvän yhteishengen huomaa kyllä jokainen. Heitä kyllä mielellään joka vuosi muistaa jollain kivalla lahjalla. Tänä vuonna tehtiin lasten kanssa heille itse tuikkukipot, näitä samaisia löytyy aika monta myös meidän kodista sekä koristeeksi tehtiin iso pipari, jossa oli hoitajan nimi. 



Joulujuhla meni todella hyvin. Eskarilaisten esitykset oli upeita, kaikki lauloivat hienosti ja he esittivät Tähkäpää näytelmän, jossa Tobias oli prinssi. Silmät alkoivat kostumaan kun ylpeänä äitinä katsoin poikaani joka niin reippaasti näytteli ja muisti omat vuorosanat.
Vanessa taas soitti omassa esityksessään, joka meni myöskin hienosti. Ihanaa nähdä ettei esiintyminen ujostuta häntä enään niin paljon.


-Mariella-

maanantai 14. joulukuuta 2015

Töitä pukkaa!

Viikonloppu meni kaverin synttäreitä ja juhliessa ja hauskaa oli! Kaverin pyynnöstä tuli myös tehtyä hänelle suklaaöverikakku :)



Huomenna olisi vapaapäivä tiedossa ja meinaan mennä ostamaan kaksi viimeistä joululahjaa sekä mennään lasten kanssa katsomaan kavereiden ihanaa pientä vauvaa :)

Toisilla alkaa joululomat olemaan jo ovella, mutta itselläni alkaa vasta nyt kunnon työurakka. Päivät venyvät ja koko ajan saa juosta edes takaisin. Mä kyllä omalla tavalla nautin tästä super kiireisestä ajasta töissä, työpäivät ainakin menevät nopeasti ohi jos ei muuta. Nopeasti se aika menee ja enään reilu viikko jouluyn, ihanaa joulun odotusta kaikille!

-Mariella-


keskiviikko 2. joulukuuta 2015

DIY Pallovalot

Olen nyt totaalisesti hurahtanut tee se itse maailmaan! Koko ajan olisi uusia ideoita mielessä. Onnistumisen fiilis on niin hyvä. Tällä kertaa keksin tekeväni pallovalot itse. Ohjeita löytyikin aika paljon netistä ja nämä oli todella helppo tehdä. Nämä ovat nyt meidän olohuoneessa, mutta meinaan antaa nämä joululahjaksi äidilleni. Tein myös yhden isomman pallovalon johon laitoin myös valot sisään :)




-Mariella-

sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Mahtavuutta!

Tämä viikonloppu on ollut mahtava vaikka ei mitään niin erikoista tehtykään. Yksi syy on se että ensimmäistä kertaa elämässäni olen ostanut jo kaikki joululahjat, lukuunottamatta muutama jotka tilaan vielä netistä! Joka vuosi on kauhea stressi kun ei millään keksi mitä ostaisi, mutta onneksi nyt on toisin ja voi keskittyä aivan muihin asioihin. Saatiin myös paketoitua kaikki lahjat. Alennusmyynneistä tulee aina vielä ostettua ainakin vaatteita lapsille.



Lasten kanssa tehtiin myös piparkakkutalo!

Meillä ei ole koskaan ollut kotonamme joulukuusta, syynä oikeastaan ollut se että joulua emme koskaan vietä kotona. Tänä vuonna lasten toiveesta ostimme tekojoulukuusen ja koristelimme sen. Lapset ovat niin innoissaan tästä ja viimeistään nyt meillä kaikilla on joulufiilis!



Sunnuntaina käytiin Tuusulassa Koiramäen pajutallilla. Täälä on pitänyt jo pitkään käydä. Ihastuin paikkaan välittömästi. Pihapiiri oli niin ihanasti laitettu pieniä yksityiskohtia myöten. Muutama pupu ja possu oli, lapsille leikkipaikka, peikkopolku sekä aivan upea kauppa. Kaupassa olisin voinut kierrellä monta tuntia ja tyhjentää koko kaupan. Muutama joululahja tuli ostettua sekä joulukuuseen koristeita.



Laitettiin myös kaikki jouluvalot paikoilleen. Nyt on niin ihanan levollinen olo, kun lähes kaikki jouluaskareet on tehty ja voi nauttia vaan.
Tämä taitaa olla nyt kolmas vuosi peräkkäin kun olen tehnyt lapsille joulukalenterit itse. Kalenterit odottavat seinällä, että tonttu toisi niihin jo pienet paketit. Muistan omasta lapsuudesta tämän ja oli niin jännittävää avata joka aamuinen paketti. Sisällöllä ei ole niin väliä vaan idea on pääasia. Tänä vuonna meidän kalenterista löytyy mm. sukat, kyniä, hammasharja, pinnejä, herkkuja, tarroja ja legot. Kaikkea pientä kivaa. Hintaahan tälle tulee paljon enemmän kuin kaupan kalentereitsa, mutta on joka euron arvoinen.

-Mariella-

lauantai 21. marraskuuta 2015

Joulufiilistelyä!

Joulu on ehdottomasti mun lempipäivä koko vuodesta ja näin on ollut niin kauan kuin muistan. Mun mielestä on ihanaa antaa mahtavia lahjoja perheelle, jotka he ovat ansainneet. Tällä kertaa olen ollut jo ajoissa liikenteessä ja olen jo muutamat lahjat ostanut ja viikon päästä pitäisi loput ostaa. En oo ikinä millään keksinyt kaikille lahjoja ja nyt oon kaikille jo keksinyt ihan mahtavat lahjat!!

Joulu on itselleni todella tärkeä päivä. Se on melkein ainut päivä vuodesta kun koko perheeni istuu saman pöydän ääreen yhtäaikaa. Ollaan oltu tällä samalla porukalla jo monia vuosia: Meidän perhe, isomummi, veli sekä äitini ja hänen miehensä. Miehelleni joulu ei ole koskaan ollut tärkeä päivä monista syistä. Nykyään hän ymmärtää miksi se on minulle niin tärkeä päivä ja ihanaa kun hän on päässyt meidän kanssa viettämään kunnon joulua. 

Perjantaina leivottiin perinteisesti pipareita äitini luona ja hienoja tänäkin vuonna niistä tuli.




Lauantaina lapset kirjottivat joulupukille lahjatoivelistat ja aikamoiset toiveet olikin. Kirjeet vietiin lastenhuoneen ikkunan väliin ja hetken päästä tonttu olikin käynyt hakemassa ne. Lasten ilmeet ja hämmästelyt ovat aina niin mahtavaa katsottavaa. Muistan kyllä itsekin kuinka ihmeissäni olin samassa tilanteessa. On ihanaa jatka samoja perinteitä omien lasten kanssa mitä itsellänikin on ollut.




En kyllä enään millään jaksaisi odottaa joulua! 

-Mariella-

10 Kysymystä!

Sain haasteen vastata näihin 10 kysymykseen. Tätä oli aika hauska tehdä :) Tässä siis mun kysymykset ja vastaukset!


1. Elämäsi paras päivä?

Näitä on monia, kaikkien vastoinkäymisten jälkeen olen oppinut nauttimaan jokaisesta päivästä. Mutta kyllä ylivoimaisesti parhaat päivät ovat ne kun sain omat lapset ekaa kertaa syliini.

2. Joulupöydän kunkku?

Paljon on hyviä, mutta ehdottomasti kinkku!!!

3. Urheilua vai penkkiurheilua?

Urheilua tietenkin, voiko olla tylsempää kun katsoa urheilua telkkarista! Lätkää tykkään käydä paikan päällä katsomassa, mutta telkkarista en jaksa katsoa.

4. Paras piirre itsessäsi?

Positiivisuus, välillä ketuttaa, mutta yleisesti ajattelen aina positiivisesti.


5. Luonteesi heikoin lenkki?

Välillä olen ehkä liian äkkipikainen ja väsyneenä hermot ovat kireällä.

6. Teetkö uudenvuoden lupauksia, ja jos teet pitäydytkö niissä?

En tee lupauksia, koska en niitä pidä. Muutamaan kertaan kokeiltu herkkulakot yms.

7. Elokuvat vai teatteri?

Rakastan elokuvia. Käydään paljon mieheni kanssa leffassa ja lähes joka viikonloppu katsotaan joku leffa. Lasten kanssa on myös ihanaa pitää leffailtoja!

8. Kumman kaa: Aku Hirviniemi vai Teemu Selänne?

Tää on hankala, oon aina tykännyt Teemun ulkonäöstä ja Akun huumorista. Ehkä se huumori vie voiton eli valitsen Akun.

9. Mitä kauneudenhoitotuotetta ilman et voisi elää?

Tähän on pakko vastata kookosöljy, jos olisi pelkkää tätä niin pärjäisi hyvin, hoitaa niin monet ongelmat!

10. Kuvaile itseäsi viidellä sanalla.

Huumorintajuinen, höpsö, iloinen, onnellinen ja aina menossa.